Jäsenyydet & tunnustukset
TUNNUSTUKSET MAAILMANLAAJUISESTI
Landis+Gyr listattu Greentech Median Grid Edge 20 –yritysten joukkoon
Greentech Media on nimennyt sähkömarkkinoita palvelevia teknologia yrityksiä, joilla he näkevät olevan potentiaalia muokata ja viedä Yhdysvaltojen sähkömarkkinoita eteenpäin innovatiivisilla tuotteillaan, vakailla markkinastrategioillaan ja edistyksellisillä näkemyksillään. Landis+Gyr on yksi näistä 20 Greentech Median nimeämistä teknologia-alan yrityksistä.
Landis+Gyrille Frost & Sullivanin vuoden 2013 Global AMI Company of the year -palkinto
Landis+Gyr sai Frost & Sullivanin myöntämän palkinnon erinomaisen teknologian ja palvelutarjonnan ansiosta. Landis+Gyr on Pohjois-Amerikan, Euroopan, Brasilian ja Aasian alueen johtava älykkäiden mittareiden toimittaja ja mukana useassa merkittävässä etäluentaprojektissa ja älykkään verkon hankkeessa ympäri maailmaa.
Landis+Gyr palkittiin IBM:n vuoden 2013 Beacon Award -palkinnolla
Landis+Gyrille myönnettiin palkinto parhaasta energiayhtiöille suunnatusta ratkaisusta. IBM jakaa palkinnon vuosittain, ja se annetaan niille IBM:n kumppaneille, jotka ovat kehittäneet innovatiivisia ratkaisuja ja vieneet alaa eteenpäin.
Landis+Gyr listattiin sadan innovatiivisimman yrityksen joukkoon
Connected World -lehti listasi maailman sata innovatiivisinta yritystä. Listalle valittiin vetovoimaisia ja alan teknologista kehitystä edistäviä yrityksiä.
2012 RoSPA-kultamitali
Landis+Gyr UK Limited on jo kuutena vuotena peräkkäin voittanut kultamitalin arvostetussa RoSPA Occupational Health and Safety -kilpailussa. Palkinto myönnettiin tunnustuksena siitä, että Landis+Gyr UK on osoittanut vahvan sitoutumisensa työtapaturmien ja työperäisten sairauksien ehkäisyyn.
Vuoden 2010 Global Cleantech 100 -palkinnon saaja
Landis+Gyr on listattu vuoden 2010 Global Cleantech 100 -listalle. Tunnustus annettiin yrityksen toiminnasta älykkäiden verkkotuotteiden ja -palvelujen parissa sekä niiden odotettavissa olevasta vaikutuksesta tulevaisuuteen.
Ace of Business in Allier
Ranskan viranomaiset kunnioittivat Landis+Gyrin Ranskan liiketoimintojen menestystä vuonna 2008. Ranskan tiimillemme myönnettiin Ace of Business in Allier -tunnustus kestävästä kehityksestä. Tunnustus perustui paikallisiin ulkoistamistoimiimme, jotka ovat viimeisten 15 vuoden aikana johtaneet kuuden uuden yrityksen syntymiseen Montluçonin alueella.
JÄSENYYDET
- IDIS (The Interoperable Device Interface Specifications Industry Association)
www.idis-association.com/
- ESMIG (European Smart Metering Industry Group)
www.esmig.eu/
- Euroopan Energiafoorumi
www.europeanenergyforum.eu/
- Eurelectric
www.eurelectric.org
- SEDC (Smart Energy Demand Coalition)
http://sedc-coalition.eu/
- PRIME Alliance
www.prime-alliance.org/
- G3 PLC Alliance
www.g3-plc.com/
JÄSENYYDET SUOMESSA
- Suomen Tuulivoimayhdistys ry
http://www.tuulivoimayhdistys.fi/ - Laatukeskus Excellence Finland Oy
http://www.laatukeskus.fi/ - Elker Oy – SELT ry
http://www.elker.fi/fi/Tuottajayhteisot/SELT